Media

Tälle sivulle kokoamme Sircus Ilotaloon liittyviä haastatteluja, artikkeleja ja muita mediasta löydettäviä juttuja. Mikäli tahdot tehdä meistä esimerkiksi jutun tai musiikkiarvion, tiedustele rohkeasti digitaalista toimituksellista pakettia jutun tueksi!

Desbeli.net / Mika Roth arvioi tuoreen Suojelija -EP:n 19.6.2023:

Sircus Ilotalo: Suojelija
V.R. Label Finland

Turkulainen rock’n’roll dynamo Sircus Ilotalo on kyllä Hendrixinsä kuunnellut ja rokisti kiihkeimmät Zeppelininsä omaksunut tarkkaan. Senhän osoitti kiistatta todeksi jo alkuvuodesta 2022 ilmestynyt Lemmen yö -EP, jolla voimatrio antoi rokin raikaa.

Suojelija on edeltäjänsä tavoin neljän dynamiittisen rallin paketti, jolla riffit rouskuvat runsaina ja melodiat ovat kaikkine pinaakkeleineen majesteettisia. Suomenkieliset lyriikatkin kiitävät klisheiden kiviä vältellen ja korniuden suonsilmäkkeitä kierrellen, vaikka teksteissä käsitelläänkin rock’n’rollin ikiaikaisia aiheita. Vaatiihan se pokkaa, että voi maalailla taivaanrantaan ilmeenkään värähtämättä, kuinka ”sua suojelen / kun sä oot tööt / oon sun suojelija”. Lopussa kuitenkin vain maalit lasketaan ja niitä kertyy tässä tapauksessa täydet neljä kappaletta.

Musiikillinen ristiretkeily vie yhtyeen eri hetkinä niin 70-luvun progeisimpiin viitoihin kuin aina ysärin tuimiin action rockin louhikoihin saakka. Matka on kiistatta pitkä, mutta linja pitää ja kaikkea kuultua sitoo yhteen usko rock’n’rollin ikiaikaiseen voimaan. Perinnetietoista, jylhää ja silti riittävän tuoreen kuuloista, joten ei muuta kuin lisää samaa ja isommissa tuopeissa, kiitos.

Mika Roth

*******

11.6.2023 Metalliluola uutisoi Sircus Ilotalon uuden EP:n julkaisusta! Boogie-trio Sircus Ilotalolta uusi EP ”Suojelija”

*******

Desbeli.net / Mika Roth arvioi Lemmen yö -EP:mme helmikuussa 2022 seuraavanlaisesti:

Sircus Ilotalo: Lemmen yö
V.R. Label Finland

Arvioita kirjoittaessa törmää usein melkoisiin myyntipuheisiin, joten kun Sircus Ilotalon julistetaan saatteen ensirivillä olevan suomirockin kuumimman power-trion, niin tietysti mukana on hiukan myyntilisää. Vai onko? Turkulaiset pistävät näet puntit tutisemaan 60- ja 70-lukulaisella rockillaan niin, että kompassista pitää tarkistaa ilmansuunnat, kun EP:n neljä raitaa on ladattu maisemaan.

Hippiaika kaikkine mullistuksineen tuli ja meni aikaa sitten, mutta noiden kultaisten päivien perintö elää kaiketi aina rockin partikkeleissa. Turkulaiset eivät yritä olla uusia Hendrixejä, Zeppelinejä tai Mountaineita, mutta he ovat napsineet parempia marjoja tutuista puskista ja lisänneet sekaan riittävästi omaa mojoa. Bluesiin pohjautuva hard rock jytää, jyrää ja junttaa, mutta pakottomasti ja paineettomasti, koska tärkeintä on kuitenkin hauskanpito. Rytmiryhmän rytyytys svengaa, kitara vaeltelee ja säröä on ruuvattu mukaan juurikin sopivasti.

Sanoituksissa lempi leiskuu ja kun se on lähtenyt ovesta, niin juodaan Surumalja, mutta maata raahaaviin mollisooseihin ei sittenkään sorruta. Aivan niin pitkälle juuriston blues ei sentään yletä – onneksi. Power-trion kone käy kuumana, joten nyt vain terävämpiä melodiakoukkuja ja riffiansoja virittelemään.

20.2.2022: Sircus Ilotalo imperiumi.netin haastattelussa. Haastattelija ja tuottaja: Janne Vuorinen. Klikkaa tästä itsesi YouTubeen.

10.2.2022: Kaaoszine uutsisoi Sircus Ilotalon EP:n julkaisusta! Luettavissa täältä: ”Suomirockin kuumimman power-trion Sircus Ilotalon ensijulkaisu on nyt nautittavissa huumaavan musiikkivideon kera”

Artikkeli Sircus Ilotalosta H-DCF:n Harrika -lehdessä 4/21.